lauantai 4. elokuuta 2012

Kerran elämässä

Nyt on todellakin viimeinen viikko kasilla, enka meinaa mitenkaan ymmartaa... Aika mataa hitaasti, kun on jotain, mita odottaa kuin kuuta nousevaa. Lupasin viela viimeisen silauksen blogiin ja tassa se tulee. Kappale on Sir Elwoodin Hiljaiset Varit -nimiselta yhtyeelta ja kuulin sen siis ensimmaista kertaa elamassani juuri ennen tanne lahtoa. Lyriikat ovat joissain kohdin kuin suora otos minun Ghanan-kokemuksestani, eika todellakaan vahiten laulun ihka ensimmainen sana! Kipaleen vire on kuitenkin melkoisen melankolinen, ja sita kuunnellessa kannattaakin siis muistaa pitaa tietty suodatus koko ajan paalla. :)

Nailla saatesanoilla toivotan nautinnollista kuunteluhetkea seka iloista ja pikaista jalleennakemista!

Linkki loytyy tasta.

Anni

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Hellurei ja hempeää juhannusta!


Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin päiväni täällä Ghanassa ja etenkin koulussa. Muutama hassu viikko työskentelyä, jonka jälkeen on jokaiselle vuoden verran vapaaehtoistyötä järjestössäni tekevälle luvassa kuukauden loma. Viime teksti taisi olla myös juuri loman korvilla, mutta mikäs sen mukavampaa ajanviettoa!

Blogi on jäänyt vähemmälle varmastikin, koska elämästä on tullut sitä tuttua ja turvallista arkea ja toisaalta, koska paluu lähestyy kovaa vauhtia. Millä tarinoilla sitä sitten viihdyttää, jos kaiken on jo kertaalleen kertonut! Suomeen palaaminen tulee olemaan varmasti jotain, mitä en pysty edes oikein vielä kuvittelemaankaan: monet täällä olleet sanovat, että parin päivän päästä koko Ghanassa-oloaika tuntuu kuin yhdeltä unelta. Saa nähdä, miten meikäläinen ottaa suomalaisen elämän taas haltuun – totuttelemiseen menee varmasti tovi jos toinen.

Tästä kirjoituksesta tullee viimeinen, jonka jälkeen tulen luultavasti jakamaan vielä yhden kappaleen suomalaista laatumusiikkia. Kuulin sen ensimmäistä kertaa vähän ennen tänne tulemista ja päätin, että sen laitan blogiini ennen kuin poistun Afrikan tantereelta.

Kiva, jos tätä on lukenut joku muukin kuin oma äiti (ja äidillekin kiitos mielenkiinnosta) ja kerrotaan sitten tuonnempana, jahka sinne pohjoiseen päästään, jutut vähintään neljään kertaan aina yhtä mehevin detaljein. Sama koskee tietysti vastavuoroisesti myös Suomen päässä vuoden aikana koettua!

Kirpakkaa juhannusta, toivottavasti siellä eivät säät noudata perinteitä vaan yllättävät positiivisesti. 

Kiitos ja kumarrus ja palataan – vielä kertaalleen.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Pärjäisitkö ghanalaisella koeviikolla?

Luokka remontissa.

Mukavaa mennyttä pääsiäistä kaikille! Täällä on toinen kolmannes vuoden opetussuunnitelmasta takana ja oppilaat osallistuivat viime viikolla kokeisiin. Ahkeroinnin jälkeen on luvassa ansaittu, noin 2,5 viikon loma – osa koululaisista toki tulee tämänkin loman aikana joka päivä ekstraopetustunneille. Meikäläinen aikoo kuitenkin ottaa vapaat vapaana ja kurvata kohti leppoista sapattia!

Oman vapaani sekä pääsiäispyhien päättymisen kunniaksi ajattelin laittaa tällä kertaa blogiin koululaisten suorittamia kokeita. Yhtenä tehtäväni täällä kun oli konekirjoittaminen: opettajat olivat kirjoittaneet koekysymykset vihkoihin, josta sitten näppäränä sihteerikkönä sain niitä muunnella digitaaliseen muotoon.

Koekysymykset on jaoteltu aiheittain ja yhdessä tiedostossa voi olla monen eri ikäluokan osiot samasta aiheesta. Jossain kysymyksissä on tyhjiä kohtia, sillä niistä puuttuu piirustus tai diagrammi – sallin ne jätettävän huomiotta tällä kertaa! Oikeita vastauksia minulla ei ole, mutta toivon, että niihin ei niinkään ole tarvetta, sillä kyse on ala- ja yläasteikäisistä.

Laitoin tämän ensinnäkin siksi, että uskon teille olevan mielenkiintoista nähdä, minkälaisesta koulusta ja tasosta tässä on kyse. Toinen mielenkiintoinen tekijä on se, mitä kysymykset kertovat maan kulttuurista ja ajattelutavasta. Kolmanneksi, oma muistikuvani suomalaisesta opetus- ja koekysymystasosta on osittain unohtunut ja tämän takia kuulisin mielelläni kommenttia, minkälaisia eroja on Suomen ja Ghanan välillä.

Nyt herätetään ne takatalven kylmettämät aivosolut takaisin elävien kirjoihin ja valmistumaan kesään ja aurinkoon. Työniloa!

R.M.E. = Religious and Moral Education
I.C.T. = Information and Communication Technology


R.M.E EXAMS

Mathematics, Environmental, Creativity Exam

Mathematics Exams Jhs,6,5

I.C.T. EXAMS

French Exams

English Exams

Design and Technology Exam

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Q&A

Integrated Science -tunnilla on käyty läpi eri aisteja ja niiden tarkoitusta.

Taas jokseenkin muutosten tuulta ilmassa. Nyt puolen vuoden rajapyykin jälkeen suurin osa tuntemistani vapaaehtoisista on palannut takaisin kotimaihinsa. Kämppäkaverini Yorda viettää vielä kuukauden päivät Ghanassa, jonka jälkeen hänkin lähtee… Outo olo, kun ihminen, jonka kanssa on elänyt kuin parhaimmassa avioliitossa poistuu kuvioista ties kuinka moneksi vuodeksi eteenpäin! Niin sanotusti uutta verta on toki jo ollut kotosalla, sillä nyt seuranani on saksalainen tyttö. Matka jatkukoon.

Ehkäpä noin ikuisuus sitten minulta kysyttiin joitakin kysymyksiä blogin kommenttiosiossa. Nyt ajattelin terästäytyä asian tiimoilta ja yrittää vastata tietämykseni ja kokemukseni mukaan – suoranaista faktatietoa ei siis ole, vaan oma näkemykseni.


Twi-kielen oppikirja.


Mikä on suhtautuminen siihen, että lapsi menee kouluun vai pitäisikö hänen jäädä kotiin auttamaan askareissa?

Tämä, kuten kaikki, riippuu perheestä. Kuitenkin voin sanoa, että meidän kylillä ja ainakin samassa talossa asuvat ihmiset eivät ole niinkään tarkkoja kouluun menemisistä. Vanhempia ei tunnu paljon kiinnostavan, ovatko lapset kotona vai eivät. Ei lasten kotonaolo näytä heitä kovasti ainakaan haittaavan. Jos joskus esitämme kysymyksen lapselle, miksi hän ei tule tänään kouluun, saamme vastaukseksi hämillisen hymyn ja jo vähän isommilta lapsilta lauseen: ”Tänään olen sairaana.” Me tiedämme ja he tietävät, että kyseessä on vale, mutta asiaa ei sen enempää käsitellä.

Meidän koulumme on yksityinen, mutta tässäkin kylässä on mieletön määrä valtion kouluja – tuntuu, että jokainen iso rakennus, joka ei ole kirkko on koulu. Yksityiset koulut perivät maksua kun taas valtion koulujen pitäisi tietääkseni olla ilmaisia, mutta niissäkin on erilaisia käytäntöjä ja rahastusyrityksiä. Meidän koulumme hinta on ala-asteikäiselle 360 GHC (1 euro vastaa noin 2 Ghanan cediä) vuodessa, joka on jaettu kolmeen jaksoon. Jokaisen jakson alussa koululaisia muistutetaan päivittäin, että jos rahaa ei näy, kouluun ei ole tulemista. Näinä aikoina aamuisin matkallamme kouluun meitä vastaan tulee usein oppilaita, jotka on käännytetty porteilta. Näiden lukukausimaksujen lisäksi kouluun voi tulla ja sieltä voi poistua bussikyydillä, josta pulitetaan 0,50 GHC eli 50 pesewaa/suunta. Myös koulussa syöminen – pieni kipollinen riisiä – kustantaa 60 pesewaa. Nämä luvut kerrottuna jokapäiväisinä kuluina syö jättimäisen osan normaalin perheen budjetista. Tämän lisäksi en ole vielä kertaakaan kohdannut paikallista, joka olisi perheen ainokainen, vaan 5-6 lasta kuulostaa jokseenkin tutummalta luvulta. Vielä kirsikkana kakun päällä on ekstraopetustunnit, joita on lähestulkoon joka päivä normaalien tuntien päälle ja joista jokainen maksaa n. 0,10 GHC opettajalle. Nämä tunnit eivät ole pakollisia, mutta moni niillä istuu.

Miksi sitten lapsi halutaan lähettää yksityiseen kouluun? Totta kai vanhemmat toivovat lapsellensa parasta mahdollista opetuksen tasoa ja laadun yhtenä takuuna voi tietysti pitää hintalappua. Kuulemani mukaan opetus todella on parempaa yksityisellä puolella – ainakin siellä opettajat tulevat paikalle sovittuina päivinä ja suhteellisen täsmällisesti sovittuihin aikoihin. Toisin on valtion rahoittamien koulujen puolella, missä opettajat tekevät, mitä lystäävät, ilmestyvät tunneille, jos siltä tuntuu, ja ansaitsevat muhkeamman tilin kuin yksityisen puolen opettajat. Kovin kummallisen kuuloinen yhtälö, joka tuntuisi olevan melkoisen kaukana oikeudenmukaisuudesta.

Olen yrittänyt kysyä eri ihmisiltä, onko peruskoulu pakollinen Ghanassa. Hyvin paikalliseen tapaan olen saanut vastauksia niin puolesta kuin vastaan, eikä kukaan tietenkään ole väärässä. Niin sanotusti uskottavimman vastauksen, jonka olen saanut on, että nykyään virallisesti jokaisen lapsen on käytävä peruskoulu. Tämä ei kuitenkaan ole edennyt vielä ruohonjuuritasolle tai käytäntöön, sillä asiaa ei valvota millään tavalla. Vanhemmat lähettävät lapsiaan kouluun luultavasti riippuen senhetkisestä rahatilanteesta tai suoranaisesta, kyseisen päivän avuntarpeesta kotirintamalla. Toisaalta en aina tiedä, ovatko vanhemmat tietoisia siitä, missä jälkikasvu milloinkin viilettää ja näin ollen lapset pystyvät tekemään tällaiset isot päätökset itsenäisesti ja kulloisenkin mielentilan mukaan.

Koulutus ei siis näiden tietojen valossa ole ollut kovinkaan kauaa pakollista, mikä viittaa siihen, että vanhemmat eivät itse ole välttämättä opiskelleet lainkaan nuoruudessaan vaan olleet työssäkäyviä heti kun jaloilleen pääsivät. Mielestäni tämä katsantokanta ajaa sitä asiaa, että ei omiakaan lapsia tule mieleen lähettää opinahjoon: tuhlaamaan tunteja takamus kiinni puupenkissä, tihrustaen opettajan taululle piirtämiä koukeroita. Mitä hyötyä niistä numeroista ja kirjaimista on plantaaseja viljellessä tai kaivolta vettä haettaessa.

Tietysti tämä ei ole läheskään koko totuus, vaan Ghanasta löytyy täysin toinen ääripää, jossa ihmiset elävät hyvin samankaltaista elämää kuin vaikka suuri osa suomalaisista. Kuitenkin harmikseni uskon, että koulutuksen tärkeys ei ole iskostunut tämän maan mentaliteettiin kuten sen olisi hyvä olla.


Koulun seinällä olevassa Unicefin julisteessa muistutetaan matotaudeista ja niiden ehkäisystä.


Millaiset ovat englanninkielen suulliset harjoitukset, suoritetaanko niitä pareittain vai ryhmissä? Entä miten uuteen tekstiin käydään käsiksi ja kuinka sanastoa harjoitellaan?

Muistan tätä kysymystä ensimmäisen kerran lukiessani pienen hymyn kareen virinneen huulilleni, sillä opetus on hyvin erilaista täällä kuin Suomessa. Olen jossain kohtaa jo maininnut, että tärkein oppimisen metodi täällä on toistaminen. Lapset istuvat luokissa ja huutavat sananparsia, kertotauluja, kirjaimia ja numeroita kuin parhainkin kuoro. Täällä ei harrasteta oppimista niinkään logiikan ja ymmärryksen kautta, vaan uskotaan enemmän muistamiseen ja ulkoa oppimiseen.

Englannintunnit – kuten suurin osa tunneista – koostuu siitä, että käydään läpi edellisen kerran aihetta, josta opettaja on kirjoittanut taululle esimerkkejä sekä otetaan mahdollisesti uusi aihe esille. Luokassa kun on noin viisikymmentä oppilasta, opettajalta vaaditaan tiettyä auktoriteettia pitämään kuria yllä. Niin sanottuja suullisia harjoituksia ei pahemmin ole ja jos on, niitä käydään läpi koko luokan voimin ja opettajan johdolla. Uskon, että näin on varmasti paras, sillä lapsia kuhisevassa luokassa osan keskittyminen joutuisi liian kovalle koetukselle ja herpaantuisi helposti. Oppilailla eri ole kenelläkään omaa kirjaa, vaan usein kirjakasoja säilytetään kirjastossamme, josta luokkien vastuuoppilaat niitä hakevat ennen tuntien alkua. Yhden kirjan ääreen kokoontuu 2-3 oppilasta. Joskus oppilaat lukevat jotain tekstiä ääneen, mutta suurin osa ajasta kuluu ilman kirjoja, opettajan taululle kirjoittamia tehtäviä vihkoon kopioidessa. Sanastoa ei erityisemmin treenata, sitä kertyy ja kasaantuu kieliopin lomassa.

Yhteenvetona voisi todeta, että oppiminen on täällä rutkasti enemmän kiinni opettajan taidoista, motivaatiosta ja tyylistä kuin mitä se on Suomessa. Vaikka kaikkialla maailmassa opettajia on joka lähtöön, täällä ei ole kummoisia mahdollisuuksia ottaa asioista itsenäisesti selvää vapaa-aikana tai syventyä aiheeseen enempää, sillä tarvittavia materiaaleja harvemmin löytyy tai on saatavilla. Opettajan henkilökohtainen panos on siksi erityisen tärkeä lapsen oppimisen kannalta.

Koulumme osallistui vuotuiseen, Yhdysvalloista kopioituun Spelling Bee –kilpailuun. Sanojen tavauskisassa ylsimme tällä kertaa neljännelle sijalle, mutta viime vuoden ykköstitteli lämmittää toki edelleen sydäntä!


Tässä hieman näyttöä koulumme upeasta marssitaidosta! Ghanan 55. itsenäisyyspäivää vietettiin 6. maaliskuuta ja joka vuosi kyseisenä päivänä lähialueen koulut kilpailevat siitä, kuka marssii taidokkaimmin. Ykköspaikan vei mikäpä muukaan kuin American Co-operative School!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Pehmeitä pyllyjä ja likaisia vaippoja


Vasemmalla puolella päällä koulun uusi ”perjantaiasu”, keskellä oma tyyli ja oikealla koulupuku.

Jälleen olemme ottaneet haltuumme uusia aluevaltauksia. Meille ehdotettiin yhtenä päivänä, että menisimme auttamaan koulun kaikista pienimpien lasten eli creche-ryhmän kanssa. Creche tarkoittaa ranskankielellä seimeä tai lastentarhaa ja täällä sillä käsitetään koululaisia, jotka ovat iältään noin puolestatoista vuodesta kolmeen ikävuoteen – luokat ja ikäryhmät ovat jokseenkin sekoittuneet kaikissa luokkaryhmissä eikä aina voi olla ihan varma jokaisen lapsen iästä.

Tähänkin kuvaan mahtuu reilut 50 pienokaista.

Päiväkoti-ikäisissä on "oppilaita" sen seitsemänkymmentä ja heidän oleskelutilanaan on vain yksi pieni luokkahuone, samanlainen kuin muillakin ikäryhmillä. Ensimmäistä kertaa sinne astuessani koin lievän shokin, kun kaikki olivat pakkautuneet niin tiiviisti kovin kolkkoon ja yksinkertaiseen tilaan. Suomessa kun on tapana olla useampi päivähoitaja pientäkin ryhmää varten, mutta tässä porukassa naisia oli vain kaksin kappalein. Melun tason voi arvata varmasti, jos on joskus ollut pienten lasten keskellä... On se korvia huumaavaa, kun kaikki itkevät, huutavat, kinaavat, laulavat ja juttelevat samaan aikaan.

Victorialla tuli taas kerran suru puseroon.

Aamut alkavat yleensä erilaisilla laululurituksilla tai muilla loruilla, joita hoitajat huutavat kovaan ääneen ja lapset toistavat perässä. Uskon, että suurin osa lapsista ei tiedä, mitä sanovat, mutta liikuttavat suutansa ja päästävät ääniä parhaan kykynsä ja jaksamisensa mukaan. Toistaminen on täällä ehdottomasti käytetyin oppimisen metodi jokaisessa ikäluokassa. Parinkymmenen minuutin päästä on käyty tarpeeksi monet lorut läpi ja sen jälkeen koko päivä on odottelua, istuskelua, syömistä ja nukkumista. Lapsilla on omia eväitä ja osa ostaa koululta ruoat.

Pikku-Kofi auttaa Patriciaa lautasten kanssa ennen ruokailua.

Täällä ei ole olemassa mitään selkeitä aikatauluja siitä, milloin syödään, nukutaan tai ulkoillaan. Suomessa kaikki tämä tuntuu olevan minuuttipeliä, kaikki selkeässä kontrollissa. Täällä kuorsataan kun nukkumatti kutsuu ja se tapahtuu ihan missä vain. Lapset nukahtavat pöydille ja tuoleille ja sen lisäksi huoneesta löytyy yksi patja, jonne jotkut onnekkaat löytävät tiensä. Päivä lasten kanssa koostuu itkujen ja koti-ikävien hyssyttelyillä, ruoan kanssa auttamisella ja perinteisellä pyllyjen pyyhkimisillä ja pisulle viemisillä. Kaikki lapset osaavat kyllä syödä itse ja aina mahtavalla ruokahalulla. Lapset oppivat hyvin itsenäisiksi nuorina monessa asiassa, osaavat pitää itsestään huolta perusasioissa moni jo kaksivuotiaina.

Isommat lapset tulevat usein tauoilla auttamaan sisaruksiaan syömään eväitä.

Riisiä nassuun.

Kaikkea voi syödä muovipusseista, kuten tässä Esther näyttää esimerkkiä.

Kyllä se uni maistuu, kun tarpeeksi nukuttaa. Kuvassa huoneen ainoa pehmeä esine.

Krooh puuh.

Lasten huone on seitsemällekymmenelle aivan liian pieni ja virikkeitä ei ole lainkaan. Ei ole erityistä nukkumapaikkaa tai muita pehmusteita kivilattian päällä tätä yhtä patjaa lukuun ottamatta. Muutamat tuolit ja pöydät löytyy kylläkin. Alkuun olin todellakin ihmeissäni, miten lapset voivat voida hyvin näin ahtaalla ja virikkeettä, mutta melko hienosti he elelevät olosuhteisiin nähden. Kovinkaan suuria odotuksia heillä ei ole: leluksi käy ihan mikä tahansa irtain asia, minkä löytää, on se sitten roska, tuoli, laudanpätkä, reppu tai vaikka paperinpalanen.

Vessa-asioita varten ei ole vessapaperia tai vaippoja, ellei vanhemmat ole niitä laittaneet lapselle reppuun erikseen mukaan. Monet lapset ovatkin likaisissa vaatteissa ja pissatuissa pöksyissä pitkin päivää. Vessapaperi on melko arvokasta tässä maassa ja useimmiten käytetty paperi onkin nimeltään Daily Graphic. Samainen Daily Graphic on myös yksi suosituimmista ja luetuimmista sanomalehdistä maassa.

Taidettu juuri käydä asioilla, mutta jotain olennaista unohtui tehdä jälkikäteen...

Ensimmäisten päiväkoti-ikäisten kanssa viettämieni päivien jälkeen käytin hyväkseni Suomesta saamaani rahalahjoitusta, jonka ystäväni olivat viime vuoden pikkujouluissaan anonyymisti keränneet. Ostin päiväkotiin vaippoja, pyyhkeitä naaman ja takapuolen pyyhkimiseen (värikoodeittain eroteltu kuitenkin), vessapaperia, muovipusseja käytettyjä vaippoja varten ja maton, jolle voi mennä nukkumaan. Matto on vielä jotain niin hienoa ja uutta, ettei nukkumisesta aina välttämättä tule mitään, mutta toivottavasti lapset siihen jossain vaiheessa tottuvat ja ymmärtävät asettua maaten. Nukkuminenkaan ei tapahdu mitenkään organisoidusti – silloin kun silmät lupsuvat kiinni, nukutaan. Täällä lapsilla on mieletön taito nukahtaa 70 vaahtosammuttimen kokoisen tyypin riehuessa vieressä tai jopa pomppiessa päällä.

Lisää nukkumatilaa hankittu asettamalla matto kivilattian suojaksi.

Hiukan lisää kuvamateriaalia koulun oppilaista samaisesta linkistä kuten aiemminkin tai tästä!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Normi päivä

Joulu ja reissut takana. Ollaan takaisin kotikylässä, koulussa ja paluu arkeen ja todellisuuteen on tullut eteen. Joulun sain viettää niinkin hienossa seurassa kuin omien vanhempien kanssa ja joulun jälkeen matkanteko jatkui hieman nuoremmassa porukassa, parin vapaaehtoistyökaverin kanssa. Voi sanoa, että pääkoppa seilasi ihmeellisissä vesissä kotisuomea puhuessa ja aikaa vietettäessä läheisten kanssa. Usein unohti täydellisesti, että hotellihuoneen ulkopuolella on itse asiassa Ghanan vilkkaat kadut ja kuuma ilmasto eikä suomalainen, talvinen ja viileä maisema. Kavereitten kanssa tekemämme matka Ghanan pohjoisosiin oli toinen ääripää mukavuushakuisesta, ensimmäisestä lomaviikostani perheen parissa. Sen viikon aikana koimme monenlaista – hienoja hetkiä reppureissailua parhaimmillaan ja joitakin hyvinkin mieleenpainuvia tapahtumia… Hyviä kokemuksia kaikki tyynni.

Paluu arkeen – mihin siis? Meillä perinteinen arkipäivä alkaa yleensä puoli seitsemän aikaan sängystä nousemisella. Yordan kanssa kumpikin tokkurassa törmäilemme kylppärin ovella toisiimme ja hortoilemme päättömästi. Sanoja ei paljon tässä vaiheessa vielä vaihdeta. Aamut on ihan mukavia, ainoastaan joskus ottaa hermoon, jos ei ole juoksevaa vettä laisinkaan. Näitä vesikatkoksia tulee harva se päivä, ja joskus saamme asian hoidettua paria vipua vääntämällä talomme ulkopuolelta, mutta tämä ei aina auta. Välillä vesi on vain kerta kaikkiaan poikki, ja siinä kohtaa tulee vuoroon vesireservimme. Vielä viime viikkoon asti selvisimme kahdella ämpärillä. Tuntuu, että saituudella ei ole rajoja, koska emme saaneet aikaiseksi ostaa isompaa saavia ensimmäisten neljän kuukauden aikana. Rahavaramme koottuamme ostimme suuren saavin, jonka ansiosta meillä on 111 litraa hanavettä varalla, jos vaikka kolmen päivän katkos yllättää, kuten alkuaikana.

Pesunurkkaus ja reservit.

Aamupesu hoituu pienen ämpärin voimin omat kädet suihkuletkuna. Ei puutu suomalaiselta muuta kuin mökkisauna ja järvi ympäriltä. Reissujemme aikana olimme monentasoisissa hotelleissa sekä motelleissa ja näissä oli suurimmassa osassa ylhäältä tuleva, niin kutsuttu normaali suihku – ah helppoutta ja luksusta… Ei tarvinnut itse toimia letkunkorvikkeena!

Aamutoimien jälkeen jolkotamme noin 15 minuutin matkan koululle. Matkan varrella saamme ottaa vastaa monet tervehdykset ja huudahdukset. Kouluun päästyämme syömme aamiaista, joka vaihtelee hyvinkin suomalaisesta puurosta munakasleipiin ja paikalliseen, lievästi tuliseen ”velliin”, jonka kanssa nautitaan rasvaista, lihapiirakkatyyppistä juttua – ilman lihaa toki. Samoihin aikoihin alkaa oppilaita kerääntyä jonoihin koulun eteen, jossa he aamusta riippuen laulavat Ghanan kansallislaulun, joitakin uskonnollisia lauluja, reippaita koulunaloituslurituksia ja koulun oman teemalaulun.

Luokat järjestäytyvät ikäjärjestyksessä.

Näinä aamutuokioina opettajat muistuttavat aina koulun säännöistä: ei saa puhua twi-kieltä, ei saa juosta, pitää tulla kouluun aina puhtaat ja silitetyt vaatteet yllä ja pitää muistaa käyttäytyä ja opiskella hyvin, pääkohdat mainitakseni. Säännöt osataan toki näppärästi ulkoa, mutta toteutuksessa saattaa joskus olla muutama aukko… Eihän sääntöjä tarvittaisi, jos niitä ei joku joskus rikkoisi.

Päivän aikana teemme kirjastoprojektia vaihtelevalla menestyksellä sekä hillumme välillä lasten kanssa ja vaihdamme mahdollisesti pari sanaa muiden opettajien kanssa. Kello kahdentoista ja yhden välillä syömme yleensä koululla samaa ruokaa kuin lapset eli joko iso lautasellinen riisiä tai bankua erinäisellä kastikkeella.

Bankua tomaattikastikkeella ja mehevällä kalanpyrstöllä.


Koulun keittiö ja puolet vakiohenkilökunnasta.

Viime aikoina olemme alkaneet käydä ennen syömistä kadun varressa ostamassa tomaatteja ja sipulia, jotka lisäämme riisikulhoomme – pieniä asioita, joilla saavutamme aivan uudenlaisen makuelämyksen! Ei ehkä yllä ihan Chez Dominiquen listoille, mutta ei paljon puutu. Jos oikein haluamme repäistä, sujautamme mukaan myös keitetyn kananmunan. Mahat ähkyssä vierimme tämän jälkeen melko usein tiskivuoroon. Täällä tiskaaminen tai vaatteiden pesu ei ole läheskään niin epämiellyttävä tehtävä kuin ammoin Suomessa, kummallista kyllä. Niinä hetkinä tunnen jokseenkin olevani kuin ”asian ytimessä”.

Koulupäivän jälkeen otamme usein aika rauhallisesti, vaikkei päivä mikään urheilusuoritus olisi ollutkaan. Sitä vaan tuntee itsensä melko uupuneeksi usein, johtunee kuumuudesta tai sitten ghanalainen rentoutuminen on ottanut otteensa meistä. Toisinaan menemme nettikahvilaan joko läheiseen kylään, jonne matkaa puolisen tuntia, tai Kumasiin. Joskus näemme paikallisia ystäviämme tai muita vapaaehtoisia. Iltapäivät kuluvat kuitenkin jokseenkin raukeissa merkeissä, ilman sen kummempia rutistuksia. Kotosalla luemme, kuuntelemme musiikkia ja aina parin päivän välein täytyy tietysti pestä pyykkiä.

Tuleepa putipuhdasta!


Oma nurkkaukseni: matkalaukku toimii vaatekomerona ja muovipussit lattialla pöytien korvikkeena. Ja tietenkin seinillä valokuvat Suomesta…


Sänkymme hyttysverkon suojissa.


Olkkari. Pöydän ja tuolit saimme ensimmäisen kuukauden jälkeen.

Kotonamme asustaa kanssamme myös muita kämppiksiä, nimittäin kaikenlaisia eläimiä liskoista kohtalaisen kokoisiin torakoihin. Täällä jokainen päivä on avoimet ovet -päivä, sillä ei ole kiinteitä ikkunoita ja ilma virtaa monestakin aukosta ja raosta. Tästä syystä saamme nauttia kotieläimistä, joista yksi on jo tullut kieltämättä läheiseksi. Käsienpesualtaassamme asustaa torakka nimeltään Cafard. Cafard tulee tervehtimään yleensä illan aikana, hengailee pari tuntia altaalla ja sitten palaa kotipesäänsä. Hyvin helppohoitoinen ja säntillinen kaveri.

Liskovauva viettää aikaa seinäkulmauksessa


Cafard matkalla kotiinsa eli pesualtaassa olevaan aukkoon.


Usein pyrähdämme jossain kohtaa päivää kylille ostamaan ruokaa, hyvin usein hedelmiä. Ei ole harvinaista, että jaamme yhden ison vesimelonin, syömme kookkaat ananakset mieheen tai banaaneja ja appelsiineja kouralliset iltasella. Uusin ehdoton lempparini on mango! Hedelmät ovat aina olleet erityisherkkuani, mutta täällä gourmet ylittää rajat: kaikki hedelmät ovat juuri poimittu puusta tai maasta ja siitä suuhun. Mikä sen parempaa! Tämä luomuruokailu kotikadun varrella on yksi asioista, jonka tahtoisin olevan yhtä helppoa myös Suomessa. Ilmasto asettaa vain tietyt vaatimukset, sekä voisi olla hiukan ihmisillä ihmettelemistä, jos istuttelisin appelsiini- ja kaakaopuita helsinkiläisen kotikatuni varteen.

Muita ruokia, joita syömme on tietysti riisi esimerkiksi kalan kera. Täällä syödään myös paljon mm. jamssia ja keittobanaania ja näistä raaka-aineista taiotaan vaikka mitä makupaloja riippuen siitä, onko kasvit/vihannekset/juurekset grillattu, keitetty vedessä vai friteerattu rasvassa – tulos on aina erilainen ja erittäin makoisa. Yksi paikallinen ihastukseni on erittäin yksinkertainen: grillattu keittobanaani ja pussillinen pähkinöitä.

Vesimelonista herahtaa vesi kielelle.


Kala ja riisiä sekä salaattia; kaadettu muovipussista lautaselle ja siitä suuhun.


Tämänhetkinen suosikkini: grillattu keittobanaani ja pähkinöitä. Sanomalehti on tunnettu hyvänä lämmöneristäjänä ja toimii tässäkin tapauksessa.


Keitettyä jamssia tomaattikastikkeella ja jo kolutun kanankoiven kera.

Kuuden jälkeen aurinko laskee eli Ghanan luonnollinen valo sammuu. Näihin aikoihin saa aina jännittää, ovatko sähköt toiminnassa. Nyt on onneksi kuiva kausi ja sähköt ovat toimineet luotettavammin, mutta sadekaudella istuimme usein pilkkopimeässä kynttilän lepattaessa keskellä pöytää. Kerran oli vesi ja sähköt poikki yhtä aikaa kolmen vuorokauden verran ja kyllä siinä tuli osoitettua jokunen pyyntö korkeimmille voimille. Kaikkeen toki tottuu; suuri osa maailman väestöstä elää koko elämänsä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Olemme etuoikeutettuja.

Illalla saatamme katsoa elokuvan tietokoneelta, kuluttaa aikaa jutellen tai jopa askarrellen; viime viikolla tein itselleni kalenterin tälle vuodelle... Siinä vierähtikin pari iltaa. Yöpuulle sammumme usein jo yhdeksän jälkeen. Täällä rytmi on hyvin erilainen kuin Suomessa: aamulla viideltä on täysi tohina päällä ja illalla sammutaan ettei ”kissaa” ehdi sanoa.

Eipä ne elämän perusasiat niin kauheasti muutu, täällä nukutaan syödään, jutellaan ja eletään. Ympäristö, ruoka, ihmiset ja kulttuuri vaihtelevat, mutta elämän perusraaka-aineet tuntuvan loppupeleissä olevan aika lailla samankaltaiset niin Suomessa kuin Ghanassa.