tiistai 17. tammikuuta 2012

Normi päivä

Joulu ja reissut takana. Ollaan takaisin kotikylässä, koulussa ja paluu arkeen ja todellisuuteen on tullut eteen. Joulun sain viettää niinkin hienossa seurassa kuin omien vanhempien kanssa ja joulun jälkeen matkanteko jatkui hieman nuoremmassa porukassa, parin vapaaehtoistyökaverin kanssa. Voi sanoa, että pääkoppa seilasi ihmeellisissä vesissä kotisuomea puhuessa ja aikaa vietettäessä läheisten kanssa. Usein unohti täydellisesti, että hotellihuoneen ulkopuolella on itse asiassa Ghanan vilkkaat kadut ja kuuma ilmasto eikä suomalainen, talvinen ja viileä maisema. Kavereitten kanssa tekemämme matka Ghanan pohjoisosiin oli toinen ääripää mukavuushakuisesta, ensimmäisestä lomaviikostani perheen parissa. Sen viikon aikana koimme monenlaista – hienoja hetkiä reppureissailua parhaimmillaan ja joitakin hyvinkin mieleenpainuvia tapahtumia… Hyviä kokemuksia kaikki tyynni.

Paluu arkeen – mihin siis? Meillä perinteinen arkipäivä alkaa yleensä puoli seitsemän aikaan sängystä nousemisella. Yordan kanssa kumpikin tokkurassa törmäilemme kylppärin ovella toisiimme ja hortoilemme päättömästi. Sanoja ei paljon tässä vaiheessa vielä vaihdeta. Aamut on ihan mukavia, ainoastaan joskus ottaa hermoon, jos ei ole juoksevaa vettä laisinkaan. Näitä vesikatkoksia tulee harva se päivä, ja joskus saamme asian hoidettua paria vipua vääntämällä talomme ulkopuolelta, mutta tämä ei aina auta. Välillä vesi on vain kerta kaikkiaan poikki, ja siinä kohtaa tulee vuoroon vesireservimme. Vielä viime viikkoon asti selvisimme kahdella ämpärillä. Tuntuu, että saituudella ei ole rajoja, koska emme saaneet aikaiseksi ostaa isompaa saavia ensimmäisten neljän kuukauden aikana. Rahavaramme koottuamme ostimme suuren saavin, jonka ansiosta meillä on 111 litraa hanavettä varalla, jos vaikka kolmen päivän katkos yllättää, kuten alkuaikana.

Pesunurkkaus ja reservit.

Aamupesu hoituu pienen ämpärin voimin omat kädet suihkuletkuna. Ei puutu suomalaiselta muuta kuin mökkisauna ja järvi ympäriltä. Reissujemme aikana olimme monentasoisissa hotelleissa sekä motelleissa ja näissä oli suurimmassa osassa ylhäältä tuleva, niin kutsuttu normaali suihku – ah helppoutta ja luksusta… Ei tarvinnut itse toimia letkunkorvikkeena!

Aamutoimien jälkeen jolkotamme noin 15 minuutin matkan koululle. Matkan varrella saamme ottaa vastaa monet tervehdykset ja huudahdukset. Kouluun päästyämme syömme aamiaista, joka vaihtelee hyvinkin suomalaisesta puurosta munakasleipiin ja paikalliseen, lievästi tuliseen ”velliin”, jonka kanssa nautitaan rasvaista, lihapiirakkatyyppistä juttua – ilman lihaa toki. Samoihin aikoihin alkaa oppilaita kerääntyä jonoihin koulun eteen, jossa he aamusta riippuen laulavat Ghanan kansallislaulun, joitakin uskonnollisia lauluja, reippaita koulunaloituslurituksia ja koulun oman teemalaulun.

Luokat järjestäytyvät ikäjärjestyksessä.

Näinä aamutuokioina opettajat muistuttavat aina koulun säännöistä: ei saa puhua twi-kieltä, ei saa juosta, pitää tulla kouluun aina puhtaat ja silitetyt vaatteet yllä ja pitää muistaa käyttäytyä ja opiskella hyvin, pääkohdat mainitakseni. Säännöt osataan toki näppärästi ulkoa, mutta toteutuksessa saattaa joskus olla muutama aukko… Eihän sääntöjä tarvittaisi, jos niitä ei joku joskus rikkoisi.

Päivän aikana teemme kirjastoprojektia vaihtelevalla menestyksellä sekä hillumme välillä lasten kanssa ja vaihdamme mahdollisesti pari sanaa muiden opettajien kanssa. Kello kahdentoista ja yhden välillä syömme yleensä koululla samaa ruokaa kuin lapset eli joko iso lautasellinen riisiä tai bankua erinäisellä kastikkeella.

Bankua tomaattikastikkeella ja mehevällä kalanpyrstöllä.


Koulun keittiö ja puolet vakiohenkilökunnasta.

Viime aikoina olemme alkaneet käydä ennen syömistä kadun varressa ostamassa tomaatteja ja sipulia, jotka lisäämme riisikulhoomme – pieniä asioita, joilla saavutamme aivan uudenlaisen makuelämyksen! Ei ehkä yllä ihan Chez Dominiquen listoille, mutta ei paljon puutu. Jos oikein haluamme repäistä, sujautamme mukaan myös keitetyn kananmunan. Mahat ähkyssä vierimme tämän jälkeen melko usein tiskivuoroon. Täällä tiskaaminen tai vaatteiden pesu ei ole läheskään niin epämiellyttävä tehtävä kuin ammoin Suomessa, kummallista kyllä. Niinä hetkinä tunnen jokseenkin olevani kuin ”asian ytimessä”.

Koulupäivän jälkeen otamme usein aika rauhallisesti, vaikkei päivä mikään urheilusuoritus olisi ollutkaan. Sitä vaan tuntee itsensä melko uupuneeksi usein, johtunee kuumuudesta tai sitten ghanalainen rentoutuminen on ottanut otteensa meistä. Toisinaan menemme nettikahvilaan joko läheiseen kylään, jonne matkaa puolisen tuntia, tai Kumasiin. Joskus näemme paikallisia ystäviämme tai muita vapaaehtoisia. Iltapäivät kuluvat kuitenkin jokseenkin raukeissa merkeissä, ilman sen kummempia rutistuksia. Kotosalla luemme, kuuntelemme musiikkia ja aina parin päivän välein täytyy tietysti pestä pyykkiä.

Tuleepa putipuhdasta!


Oma nurkkaukseni: matkalaukku toimii vaatekomerona ja muovipussit lattialla pöytien korvikkeena. Ja tietenkin seinillä valokuvat Suomesta…


Sänkymme hyttysverkon suojissa.


Olkkari. Pöydän ja tuolit saimme ensimmäisen kuukauden jälkeen.

Kotonamme asustaa kanssamme myös muita kämppiksiä, nimittäin kaikenlaisia eläimiä liskoista kohtalaisen kokoisiin torakoihin. Täällä jokainen päivä on avoimet ovet -päivä, sillä ei ole kiinteitä ikkunoita ja ilma virtaa monestakin aukosta ja raosta. Tästä syystä saamme nauttia kotieläimistä, joista yksi on jo tullut kieltämättä läheiseksi. Käsienpesualtaassamme asustaa torakka nimeltään Cafard. Cafard tulee tervehtimään yleensä illan aikana, hengailee pari tuntia altaalla ja sitten palaa kotipesäänsä. Hyvin helppohoitoinen ja säntillinen kaveri.

Liskovauva viettää aikaa seinäkulmauksessa


Cafard matkalla kotiinsa eli pesualtaassa olevaan aukkoon.


Usein pyrähdämme jossain kohtaa päivää kylille ostamaan ruokaa, hyvin usein hedelmiä. Ei ole harvinaista, että jaamme yhden ison vesimelonin, syömme kookkaat ananakset mieheen tai banaaneja ja appelsiineja kouralliset iltasella. Uusin ehdoton lempparini on mango! Hedelmät ovat aina olleet erityisherkkuani, mutta täällä gourmet ylittää rajat: kaikki hedelmät ovat juuri poimittu puusta tai maasta ja siitä suuhun. Mikä sen parempaa! Tämä luomuruokailu kotikadun varrella on yksi asioista, jonka tahtoisin olevan yhtä helppoa myös Suomessa. Ilmasto asettaa vain tietyt vaatimukset, sekä voisi olla hiukan ihmisillä ihmettelemistä, jos istuttelisin appelsiini- ja kaakaopuita helsinkiläisen kotikatuni varteen.

Muita ruokia, joita syömme on tietysti riisi esimerkiksi kalan kera. Täällä syödään myös paljon mm. jamssia ja keittobanaania ja näistä raaka-aineista taiotaan vaikka mitä makupaloja riippuen siitä, onko kasvit/vihannekset/juurekset grillattu, keitetty vedessä vai friteerattu rasvassa – tulos on aina erilainen ja erittäin makoisa. Yksi paikallinen ihastukseni on erittäin yksinkertainen: grillattu keittobanaani ja pussillinen pähkinöitä.

Vesimelonista herahtaa vesi kielelle.


Kala ja riisiä sekä salaattia; kaadettu muovipussista lautaselle ja siitä suuhun.


Tämänhetkinen suosikkini: grillattu keittobanaani ja pähkinöitä. Sanomalehti on tunnettu hyvänä lämmöneristäjänä ja toimii tässäkin tapauksessa.


Keitettyä jamssia tomaattikastikkeella ja jo kolutun kanankoiven kera.

Kuuden jälkeen aurinko laskee eli Ghanan luonnollinen valo sammuu. Näihin aikoihin saa aina jännittää, ovatko sähköt toiminnassa. Nyt on onneksi kuiva kausi ja sähköt ovat toimineet luotettavammin, mutta sadekaudella istuimme usein pilkkopimeässä kynttilän lepattaessa keskellä pöytää. Kerran oli vesi ja sähköt poikki yhtä aikaa kolmen vuorokauden verran ja kyllä siinä tuli osoitettua jokunen pyyntö korkeimmille voimille. Kaikkeen toki tottuu; suuri osa maailman väestöstä elää koko elämänsä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Olemme etuoikeutettuja.

Illalla saatamme katsoa elokuvan tietokoneelta, kuluttaa aikaa jutellen tai jopa askarrellen; viime viikolla tein itselleni kalenterin tälle vuodelle... Siinä vierähtikin pari iltaa. Yöpuulle sammumme usein jo yhdeksän jälkeen. Täällä rytmi on hyvin erilainen kuin Suomessa: aamulla viideltä on täysi tohina päällä ja illalla sammutaan ettei ”kissaa” ehdi sanoa.

Eipä ne elämän perusasiat niin kauheasti muutu, täällä nukutaan syödään, jutellaan ja eletään. Ympäristö, ruoka, ihmiset ja kulttuuri vaihtelevat, mutta elämän perusraaka-aineet tuntuvan loppupeleissä olevan aika lailla samankaltaiset niin Suomessa kuin Ghanassa.