lauantai 18. helmikuuta 2012

Pehmeitä pyllyjä ja likaisia vaippoja


Vasemmalla puolella päällä koulun uusi ”perjantaiasu”, keskellä oma tyyli ja oikealla koulupuku.

Jälleen olemme ottaneet haltuumme uusia aluevaltauksia. Meille ehdotettiin yhtenä päivänä, että menisimme auttamaan koulun kaikista pienimpien lasten eli creche-ryhmän kanssa. Creche tarkoittaa ranskankielellä seimeä tai lastentarhaa ja täällä sillä käsitetään koululaisia, jotka ovat iältään noin puolestatoista vuodesta kolmeen ikävuoteen – luokat ja ikäryhmät ovat jokseenkin sekoittuneet kaikissa luokkaryhmissä eikä aina voi olla ihan varma jokaisen lapsen iästä.

Tähänkin kuvaan mahtuu reilut 50 pienokaista.

Päiväkoti-ikäisissä on "oppilaita" sen seitsemänkymmentä ja heidän oleskelutilanaan on vain yksi pieni luokkahuone, samanlainen kuin muillakin ikäryhmillä. Ensimmäistä kertaa sinne astuessani koin lievän shokin, kun kaikki olivat pakkautuneet niin tiiviisti kovin kolkkoon ja yksinkertaiseen tilaan. Suomessa kun on tapana olla useampi päivähoitaja pientäkin ryhmää varten, mutta tässä porukassa naisia oli vain kaksin kappalein. Melun tason voi arvata varmasti, jos on joskus ollut pienten lasten keskellä... On se korvia huumaavaa, kun kaikki itkevät, huutavat, kinaavat, laulavat ja juttelevat samaan aikaan.

Victorialla tuli taas kerran suru puseroon.

Aamut alkavat yleensä erilaisilla laululurituksilla tai muilla loruilla, joita hoitajat huutavat kovaan ääneen ja lapset toistavat perässä. Uskon, että suurin osa lapsista ei tiedä, mitä sanovat, mutta liikuttavat suutansa ja päästävät ääniä parhaan kykynsä ja jaksamisensa mukaan. Toistaminen on täällä ehdottomasti käytetyin oppimisen metodi jokaisessa ikäluokassa. Parinkymmenen minuutin päästä on käyty tarpeeksi monet lorut läpi ja sen jälkeen koko päivä on odottelua, istuskelua, syömistä ja nukkumista. Lapsilla on omia eväitä ja osa ostaa koululta ruoat.

Pikku-Kofi auttaa Patriciaa lautasten kanssa ennen ruokailua.

Täällä ei ole olemassa mitään selkeitä aikatauluja siitä, milloin syödään, nukutaan tai ulkoillaan. Suomessa kaikki tämä tuntuu olevan minuuttipeliä, kaikki selkeässä kontrollissa. Täällä kuorsataan kun nukkumatti kutsuu ja se tapahtuu ihan missä vain. Lapset nukahtavat pöydille ja tuoleille ja sen lisäksi huoneesta löytyy yksi patja, jonne jotkut onnekkaat löytävät tiensä. Päivä lasten kanssa koostuu itkujen ja koti-ikävien hyssyttelyillä, ruoan kanssa auttamisella ja perinteisellä pyllyjen pyyhkimisillä ja pisulle viemisillä. Kaikki lapset osaavat kyllä syödä itse ja aina mahtavalla ruokahalulla. Lapset oppivat hyvin itsenäisiksi nuorina monessa asiassa, osaavat pitää itsestään huolta perusasioissa moni jo kaksivuotiaina.

Isommat lapset tulevat usein tauoilla auttamaan sisaruksiaan syömään eväitä.

Riisiä nassuun.

Kaikkea voi syödä muovipusseista, kuten tässä Esther näyttää esimerkkiä.

Kyllä se uni maistuu, kun tarpeeksi nukuttaa. Kuvassa huoneen ainoa pehmeä esine.

Krooh puuh.

Lasten huone on seitsemällekymmenelle aivan liian pieni ja virikkeitä ei ole lainkaan. Ei ole erityistä nukkumapaikkaa tai muita pehmusteita kivilattian päällä tätä yhtä patjaa lukuun ottamatta. Muutamat tuolit ja pöydät löytyy kylläkin. Alkuun olin todellakin ihmeissäni, miten lapset voivat voida hyvin näin ahtaalla ja virikkeettä, mutta melko hienosti he elelevät olosuhteisiin nähden. Kovinkaan suuria odotuksia heillä ei ole: leluksi käy ihan mikä tahansa irtain asia, minkä löytää, on se sitten roska, tuoli, laudanpätkä, reppu tai vaikka paperinpalanen.

Vessa-asioita varten ei ole vessapaperia tai vaippoja, ellei vanhemmat ole niitä laittaneet lapselle reppuun erikseen mukaan. Monet lapset ovatkin likaisissa vaatteissa ja pissatuissa pöksyissä pitkin päivää. Vessapaperi on melko arvokasta tässä maassa ja useimmiten käytetty paperi onkin nimeltään Daily Graphic. Samainen Daily Graphic on myös yksi suosituimmista ja luetuimmista sanomalehdistä maassa.

Taidettu juuri käydä asioilla, mutta jotain olennaista unohtui tehdä jälkikäteen...

Ensimmäisten päiväkoti-ikäisten kanssa viettämieni päivien jälkeen käytin hyväkseni Suomesta saamaani rahalahjoitusta, jonka ystäväni olivat viime vuoden pikkujouluissaan anonyymisti keränneet. Ostin päiväkotiin vaippoja, pyyhkeitä naaman ja takapuolen pyyhkimiseen (värikoodeittain eroteltu kuitenkin), vessapaperia, muovipusseja käytettyjä vaippoja varten ja maton, jolle voi mennä nukkumaan. Matto on vielä jotain niin hienoa ja uutta, ettei nukkumisesta aina välttämättä tule mitään, mutta toivottavasti lapset siihen jossain vaiheessa tottuvat ja ymmärtävät asettua maaten. Nukkuminenkaan ei tapahdu mitenkään organisoidusti – silloin kun silmät lupsuvat kiinni, nukutaan. Täällä lapsilla on mieletön taito nukahtaa 70 vaahtosammuttimen kokoisen tyypin riehuessa vieressä tai jopa pomppiessa päällä.

Lisää nukkumatilaa hankittu asettamalla matto kivilattian suojaksi.

Hiukan lisää kuvamateriaalia koulun oppilaista samaisesta linkistä kuten aiemminkin tai tästä!