Koulun penkille

Olen aloittanut tyot American co-operative school -nimisessa koulussa. Koulu on perustettu kuutisen vuotta sitten ja sen takana on Ghanasta, Effiduasen vieressa sijaitsevasta kaupungista kotoisin oleva mies, joka on viimeiset kolmekymmenta vuotta asunut Yhdysvalloissa. Koulun tontilla on valmiina kaksikerroksinen rakennus, jossa on suurin piirtein kymmenen luokkahuonetta. Sen lisaksi pihalla on talo, jossa asustaa perhe, joka huolehtii osaltaan koulun tontista. Rakenteilla on parhaillaan viela suurempi kokonaisuus: kolmikerroksinen koulurakennus, joka sisaltaisi lisaa luokkatilaa, hallinnolliset tarpeet, wc-tilat, pienen kirjaston ja tietokoneluokan. Ensimmaisen kerroksen perustukset ovat jo kayttokelpoiset, joten niita kaytetaan opetuksessa. Rakentamisen vuoksi joka paikassa on kasoittain rakennuspolya ja varmasti tasta syysta ensimmaisen viikon aikana nena oli koko ajan tukossa; epailen ettei aivan pelkasta syysflunssasta ollut kyse.

Lapsia on koulussa sen seitsemisensataa (700!) ja ikahaitari on noin vuoden ikaisista kuusitoistakesaisiin ja kukaties vanhempiakin oppilaita loytyy. On paivakotia, lastentarhaa, alakoulua ja ylakoulun ensimmainen luokka. Alemmat ikaluokat on jaettu A- ja B-luokkiin, mutta vanhimpia oppilaita riittaa "vain" yhteen luokkaan. Tama tarkoittaa noin 50 oppilasta per luokka. Luokkahuoneet ovat samankokoisia kuin Suomessakin, mutta ei edes nayta silta, etta luokat pursuaisivat lapsia. Tassa maassa yksi janna asia (sadan muun yhta jannan rinnalla) on, etta ihmisten iasta ei voi koskaan sanoa oikeastaan yhtaan mitaan. Kun sanon, etta luokkakoot nayttavat muulta kuin mita todellisuudessa ovat, tarkoitan sita, etta lapset ovat iastaan huolimatta niin pienia ja ohuenkapeita matosia, etta mahtuvat vaikka kurkkupurkkiin. Tuntuu, etta suomalaiset lapset ovat 10- ja 11-vuotiaina jo terhakkaita latkajatkia ja kuulantyontajia. Taman lisaksi kaikilla on identtinen koulupuku, joka varmasti hamaa silmaa entisestaan. Toinen aaripaa ian suhteen taalla tapahtuu yli 20-vuotiaitten (etenkin naisten) kanssa. Monesti olisin voinut menna takuuseen, etta kyseinen henkilo on paalle kolmikymppinen, mutta asiaa kysyttaessa lahestulkoon jokainen uteluni kohde on ollut minuakin nuorempi (lue: alle 24)! En sitten tieda, missa vaiheessa he hyppaavat yli ne maagiset 10 vuotta; suoraan varhaisteinista piinkovaksi businessnaiseksi tai kotiaidiksi.

Vaikka luokkakoot hamaavat tottumatonta silmaa, samaa ei voi sanoa metelin ja aanien maarasta! Etenkin uudessa rakennuksessa, jota ollaan parhaillaan rakentamassa, ei ole ovia eika ikkunoita ja seinat ovat kevytta puulevya. Jokainen voi mielessaan kuvitella volyymin tason 150 lapsen yrittaessa vastata opettajan kysymykseen englannintunnilla aiheesta "countable and uncountable nouns" tai matematiikantunnilla puheen ja pulinan maaran kun yritetaan ymmartaa ero termien "prime number" ja "prime factor" valilla. (Alkaa kysyko minulta.)

Minun tehtaviani tahan saakka on ollut paaosin opettajien auttaminen englannin- ja matematiikantehtavien tarkistuksessa luokilla 5 ja 6. Taman lisaksi olen auttanut keittion vakea ruoan jakelussa. Ruoan jakelu kaytannossa tarkoittaa sita, etta puolen paivan aikaan aletaan kiertaa luokissa yhden ison, yleensa riisia tai bankua sisaltavan padan seka kastikekattilan kanssa. Me tulla taraytamme kesken tunnin luokan eteen ja oppilaat tulevat hakemaan oman annoksensa kiireisesti meidan sita annostellessa kuin tehtaan liukuhihnalta konsanaan. Koululla on noin satakunta muovilautasta, osa jo parhaat paivansa nahneita. Naita lautasia sitten huuhdotaan likoampareissa ja roudataan taas seuraavaan luokkaan uusille nalkaisille suille. Kun lopulta kaikki seitsemansataa on syotetty voi aloittaa tiskaamisen. Olen jo melkoisen haka hinkkaamaan pahojakin pinttymia pois.