Silmät ammolla, korvat höröllä, pää pyörällä

Uusi maisema, uusi paikka, uudet ihmiset ja uusi elämä näyttää yhä ihmeellisemmältä päivä toisensa jälkeen. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu asioita, joista voisi kirjoittaa novellikokoelman verran kirjallisuutta. Asiat alkavat kuitenkin toivon mukaan jäsentyä ja hahmottua pikku hiljaa.

Muutimme yhdessä sveitsiläisen Yordan kanssa tiistaina Effiduase-nimiseen kaupunkiin. Effiduase sijaitsee noin tunnin matkan päässä (n. 30 km) Ghanan kulttuurin keskuksesta, maan toiseksi suurimmasta kaupungista Kumasista. Täälläpäin matkat mitataan aina ajassa, kilometreistä tai maileista ei oikeastaan ole käytännön hyötyä. Kolmeenkymmeneen kilometriin mahtuu lukuisia pysähdyksiä johtuen ruuhkista ja ihmisten, tavaroiden ja eläinten suuresta määrästä kaduilla ja teillä. Olemme matkustaneet jonkin verran autoilla ja trotrolla (joukkoliikenteen minibussi) ja vaikka täällä teoriassa on oikeanpuoleinen liikenne, se ei aivan päde – ainakaan risteyksissä. Sieltä mennään mistä parhaalta tuntuu. Minulta kysyttiin, noudatetaanko Suomessa todella teiden keskiviivaa, pysyvätkö autot omilla kaistoillaan. Vastaus ”kyllä” aiheutti melkoista naurua. Aurinko nousee kuudelta ja laskee yhdessä hujauksessa iltakuudelta. Tämän aikavälin ulkopuolella näkyvyys on yksi musta horisontti. Vauhti kuitenkin vain kiihtyy ja autot hipovat tienviertä, näkymättömissä kulkevia ihmisiä; hyvä kun postikortin saisi mahtumaan konepellin ja paidanhelman väliin. Kertooko se ajajan taitavuudesta vaiko hulluudesta, en osaa sanoa; se on osa kulttuuria.

Kämppiksenäni seuraavan kuuden kuukauden ajan on sveitsiläinen Yorda, jonka vanhemmat ovat syntyisin Eritreasta, Afrikasta. Yorda on ihonväriltään tumma, mikä ei herätä paikallisessa väestössä kummoista reaktiota, ellei sitten silmään pistä eurooppalaisen turistin tyyli liikkua ja ihmetellä. Minä taas puolestani olen hyvin vaalea, mikä saa aikaan erilaisia reaktioita. Suurin osa ottaa minut hyvin lämpimästi vastaan ja toivottaa tervetulleeksi maahansa, ”akwaaba”. Mitä tulee lapsiin, heidän huomionsa on sanoinkuvaamatonta. ”Obruni, obruni” kuuluu huudot, kun ohitan lapsia mistä ikäryhmästä tahansa. Obruni tarkoittaa twi:ksi valkoista miestä/ihmistä, eikä ole millään tapaa loukkaava nimitys. Erityisesti kaikista pienimmät lapset tuijottavat ihmeissään: innokkaimmat juoksevat päistikkaa päin jalkoja ja jäävät roikkumaan, jos yritän ottaa askeltakaan. Toiset, vähän ujommat lapset tulevat, ottavat kädestä kiinni ja ihmettelevät kädessä näkyviä suonia, käsikarvoja, rintakehää, jalkoja – mikä tahansa kaistale ihosta kelpaa. Jotkut kurkottelevat ylös kasvoihin, vaikkei pienillä jaloilla yllä kovin korkealle.

Ghanassa on tullut vastaan monia mielenkiintoisia ja yllättäviä eroja suomalaiseen kulttuuriin verrattuna. Yksi huvittavimmista ja ehkä ajoittain rasittavimmista on paikallinen yleisradio. Täällä sanan merkitys on kirjaimellinen: asuinympäristömme lähellä on rakennus, mistä tulee yötäpäivää radiolähetystä ja sillä volyymillä, ettei varmasti kukaan jää paitsi. Tämä harvemmin on musiikkia, vaan puhetta, keskustelua, uutisia ja laulua. Tässä täytyy olla todellinen yhteisöllisyyden ajatus taustalla, sillä kaikilla ei ole varaa omaan radioon. Ylipäätään voi sanoa, että hyvin harvoin on hiljaisia hetkiä. Joka puolella on koko ajan huutoa, musiikkia, yleisradion yleismölinää ja kaikkia näitä päällekkäin. Se parhaiten kuulee, joka kovimmalla soittaa.

Yksi asia, joka pätee suurimpaan osaan täällä asuvista ihmisistä on, että sillä sekunnilla kun sanoo sanankin twi:ksi, heidän kanssaan tulee paremmin toimeen. Olen oppinut perusjutut, kuten mitä kuuluu?, hyvää, sinä?, hyvää, nimeni on, ikäni on, tulen Suomesta, on jano, on nälkä, rakastan sinua, pidän sinusta, huomenta, päivää, iltaa, menen kouluun/kotiin/kirkkoon, paljon maksaa?, tahdon alennusta!, appelsiini, vesi ja muutamia muita hyvin hyödyllisiä sanoja. Suurin osa ihmisistä kyllä puhuu englantia, mutta jos heittää mukaan sanankaan twi:tä, hymy nousee kasvoille.

Kielten sekamelska on yksi juttu, joka sekoittaa päätäni täällä. Yorda puhuu vain ja ainoastaan ranskaa kun taas paikalliset puhuvat twi:tä sekä englantia erittäin ghanalaisittain. Tämä tarkoittaa, että toimin kääntäjänä Yordalle eli puhun hänelle rikkonaista ranskaa, paikallisten kanssa englantia, josta en vielä saa mitään selvää (vähiten puhelimessa!!) ja muutaman sanan twi:tä. Tunnustan, että toisinaan, yksin ollessani, on tullut myös pari valittua sanaa suomeksi.

Ghanassa tähän asti saamani ruoka on ollut pääosin hyvin maukasta. Koostumus ja jotkut maut ovat melko erilaisia koti-Suomeen verrattuna, mutta olen mielestäni suhteellisen helppo, mitä tulee uusiin makuihin. Täällä syödään käsin. Toisinaan me syömme myös käsin, mutta noin puolet kerroista olemme pyytäneet ja saaneet lusikat. Välillä kädet ovat niin likaiset, että kovinkaan vatsa ei kestäisi kaikkien niiden eliöitten ja bakteerien yhteen sulattamista. Yksi ihmetyksen aihe useitten kymmenien joukossa on annoksien suuruus – ghanalaiset pystyvät syömään ylettömän suuria annoksia, mutta ovat silti hoikkia ja atleettisia. Olemme myös nähneet paikallisia, joilla on varaa käydä syömässä kansainvälisten pikaruokaketjujen ravintoloissa ja se näkyy kyllä vyötäröllä. Sitä se meidänkin toimistotyö teettää.

Elämme tällä hetkellä sadekautta ja se kestänee vielä noin kuukauden päivät. Vettä tulee taivaalta välillä kuin saavista kaatamalla ja yhtä nopeasti se on ohi. Nämä sadehetket on osattava hyödyntää hyvin keräämällä sadevettä sankoihin. Me emme ole valitettavasti oppineet vielä ennakoimaan hyvin vedenkeruupisteitä vesikourujen alta, joten nyt, kun vesiputkista ei tule vettä, olemme vähän kuin kalat kuivalla maalla. On aivan normaalia, että päivän aikana tulee useita sähkökatkoksia sekä vesikatkoksia, mutta toivomme vain, että tämänkertainen vesikatkos ei kestäisi ylettömän kauan – hygieniapuoli olisi kuitenkin mukavaa pitää kohtalaisissa pitimissä.

Täällä todella on monet turhamaisuuden rippeet karisseet kannoilta. Esimerkiksi sellainen esine kuin peili on tuiki tuntematon ja melko hyvin ilman sitä olemme pärjänneetkin. Uskoisin kuitenkin, että tulemme lähitulevaisuudessa vielä sijoittamaan tähän luksukseen.

Matka on alussa, ensimmäiset pari viikkoa takana. Ghana on hieno maa täynnä ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. ”Patience and relax” – ja kaikki menee loistavasti.